maanantai 11. heinäkuuta 2011

rakkaus on hyökyaalto, nyt se vyöryy rantaan


Kyllä, mulla on soinut Antti Tuisku päässä viimeiset viisi tuntia. Mulla oli tossa pari tuntia sitten hyvin miellyttävä keskustelu mun kaverin kanssa tumblrissa. Lupasin nimittäin alkaa käyttää sitä sivustoa kesällä, mutta en ole tehnyt mitään vielä. Mitä siihen sitten vastataan? "HuOh, en oo päivittänyt mitään kuukauteen, jopa ihan stabiloilla kirjoitettava kirjanen jonka kannessa on liila virtahepo on kuukauden myöhässä."
Tähän sain vastauksena että "no missä pyllyssä sä oot ollu puolet lomastas?"

Mitäpä tuohon vastaisi xD Annoin sujuvasti "olen matkustellut ja ollut töissä" -tyylisen vastauksen, vaikka todellisuus on niin paljon kaikkea muutakin.

Kaikki muistaa vielä, miten en-edes-niin-kauaa-sitten kirjoitin merkinnän, jossa luettelin kaiken mitä aion kesällä tehdä. No, tällä hetkellä tehtynä on Potter-maraton, luettuna kaksi kirjaa ja kuopiolaisia (tai siis vain yhtä) nähty kolmen päivän ajan.
Se, miksi en ole edes piirtänyt tai kirjoittanut mitään, johtuu siitä, että sain kuin sainkin kolmen minuutin varoitusajalla itselleni kesätyöt. Joten tällä päivityksellä ei ole mitään muuta virkaa kuin se, että kerron kaiken mitä tähän mennessä on lomallani tapahtunut.

Ensimmäisellä viikolla tajusin että "kappas, mulla on vain viikko lomaa ennen töitä, näenpä kaikki kaverit tässä ennen kun lähden".
Todellisuudessa ehdin nähdä kaksi kaveria.
Sofian kanssa pidin Potter-maratoonin, menin siis Sofialle yöksi. Tämä tiistai-keskiviikko vierailu sisälsi mm.  koko päivän ajan suoraan Sofian kuumaan huoneeseen paistavan auringon, mustan pimennysverhon, mustan päiväpeiton, kaksi ylityöllistettyä viuhkaa, jäätelöä, karkkia/porkkanoita, vesimelonia, kaksi ranta-reissua, yhden reissun kauppaan, vesikello vasempaan jalkapohjaan, rakko oikeaan nilkkaan, elokuvien kommentointia, vähän itkeskelyä, yöllistä itikoiden tappamista ja kaksi ruokailuhetkeä keittiönpöydän ääressä ja mielettömän hyvää ruokaa.

Sunnuntaina vielä hirveässä kiireessä kaiken panikonnin ja pakkaamisen (minkä pakkaamisen, pakkasin yöllä) lomassa päätin sitten mennä Annin luokse ompeluttamaan pienenpientä punaista farkkuhaalariani. Siitä tuli aivan mielettömän söpö!

Aivan, ja kellon lähennellessä yhtä yöllä olin viimein pakannut ja kaikki oli valmiina.
Heräsin aamulla ilman kelloa 5:15, ja hetken päästä iskä tuli katsomaan oonko hereillä, ja kun huomasi että olen, se kysyi että "vai ootko nukkunut ollenkaan". Juu, nukuinhan minä, pirteät neljä tuntia.
5:45 valkoinen paku hurautti pihaan ja eikun menoksi.

VAROITUS: valitusta \ /

Mä en ole mitenkään aamu-uninen ihminen, enkä iltauninen. Oikeastaan, mä nukun tosi vähän. Kesällä kuitenkin 6:45 herätys joka aamu on vähän liikaa, mulla meni joka aamu sellanen 30-60 min siihen että heräsin tosissani. Kahvihan saattais auttaa, mutta mä en juo kahvia. Mutta aina olin täysin hereillä viimeistään aamun ekaan kahvituntiin, kello yhdeksään mennessä.
Mun serkku taas on aamu-uninen. Tai se on uninen koko ajan. Hän valitti koko kolme viikkoa läpeensä, ja koko päivän ajan, aina herätyksestä nukkumaan menoon asti sitä, kuinka häntä väsyttää.
Ja kuvitelkaa kun ihminen, joka on tottunut arkena unirytmiin "klo 12 nukkumaan, herätys klo 7:20" ja lomalla unirytmiin "klo 1:30 nukkumaan, herätys klo 10:30" joutuukin menemään kolmen viikon ajan joka ilta kymmeneltä nukkumaan.
Voin sano että huomattavasti vähemmän väsyttää jos nukkuu kuus tuntia tosi hyvin, kun yheksän tuntia tosi huonosti. Tai okei tottakai sitä mieluiten nukkuu kymmenen tuntia hyvillä mielin, mutta ei se onnistu multa kuin kesällä, koska mulle on oikeesti fyysisesti mahotonta mennä nukkumaan ennen puolta kahtatoista.

Lisäksi mun serkulla on koko ajan nälkä.
Mä olen ihminen joka syö arkena noin kaks kertaa päivässä ja lomalla kerran päivässä, mä en tarvitse paljon ruokaa ja mä selviän oikein mainiosti pitkiä pätkiä ilman mitään ruokaa.
Serkulla on jatkuva nälkä. Ja siitä kuulin vielä useammin kuin siitä että häntä väsyttää. Ja jos se on nälkäinen ja väsynyt, se on aivan helvetin pahalla tuulella. Joten, voitte kuvitella mikä oli päivän yleismieliala.
Ja voi sitä itkua ja hampaiden kiristelyä sen ruoan suhteen.
Jos on tuolla tavalla koko ajan nälkä, niin ei ehkä kannattaisi kieltäytyä kaikesta muusta ruuasta paitsi salaatista. Ja voin muuten sanoa, että jo riittää roskaruoka mulle hetkeksi tämän reissun jälkeen.
Ja missiohan oli, että käytäisiin joka päivä eri ruokapaikassa syömässä. Serkku vaan sattui olemaan hiukan nirso, ja jos paikka näytti hiukkaakaan epäilyttävältä, ei voitu mennä lähimaillekaan. Ja viimeisenä päivänä kun loppujen lopuksi päätettiin mennä pitsapaikkaan jossa oltiin jo käyty, serkku laskeutui noin 5-vuotiaan lapsen tasolle kiukutellessaan (huomatkaa nyt tässä välissä että tämä serkkuhan on mua vanhempi!)

Serkulla on lyhyt pinna, hän kiljuu(lue= korottaa ääntään tarpeettoman paljon turhissakin tilanteissa) ja valittaa, ja on niin dominoiva, ettei hänen äitinsä uskalla valita ruisleipää kaupasta ilman tyttärensä suostumusta.

Huom: koko kolmen viikon aikana mä en valittanut mistään muusta kuin siitä että jalkoja särkee (jouduttiin muutama päivä tekemään koko kahdeksan ja puoli tuntia seisomatyötä) ja että on kuuma (kolmena viimeisenä päivänä tehtaalla oli aamu-kuudesta ilta-seitsemään 33 astetta lämmintä, pakkaa siinä kirjoja laatikkoon, saatana).

OOKOO, valitus loppui~

Jos unohdetaan kaikki nuo sivuseikat ikävästä serkusta ja hänen valituksestaan ja laihdutuspakkomielteestään ja se, että kolmena iltana viikossa olin NÄIN lähellä soittaa ahdistuspuhelun Sofialle ja haukkua serkkuni pataluhaksi...
Jos tuo kaikki unohdetaan, niin mulla oli uskomattoman mukavaa, näin työn kannalta.

Tuollainen tehdastyö on mulle oikea unelma. Mä ladoin kalentereita koneeseen joka rei'itti ne, leikkasin paperia, kirjoitun lähetyslistoja, pakkasin vihkoja ja kalentereita laatikoihin taikka lavalle... Yksinkertaista, helppoa, ei tarvitse ajatella muuta kuin lukuja, aika kuluu nopeasti...
Mä RAKASTAN tuota työtä! Kolme viikkoa, kuus ja puol sataa euroa siitä että sain tehdä jotain mistä tykkään aivan helvetisti.

Okei, yksi paperikone kyllä vihasi meitä. Se veti lankaa kieroon eikä välillä sitonut koko vihkoa, jätti lankaa yhden silmukan liian vähän tai jotain muuta mukavaa, eikä se millään meinannut toimia ennen kuin se pääsi rytmiin neljän tunnin päästä.
Ja se rytmi oli liian kova, mä en kerennyt laittaa niitä vihkoja entisiä alta pois ennen seuraavia ja siksi jouduttiin silti keskeyttämään työ aina silloin tällöin.

Käytiin Helsingissä kaksi kertaa. Järvenpäästä junalla meneminen oli niin helppoa ja maksoi vaan kolme euroa.

Ekalla kerralla oli kylmä. Ostin hameen.

















Me käytiin syömässä Kampissa sellasessa hampurilaispaikassa, ja siellä oli joku aivan tolkuttoman söpö  aasialainen miesmyyjä. Hellyyttävää kun sillä oli niin kiire, se oli yksin siellä x3

Toisella kerralla ostin tuollaisen muumi-asian,

















kaksi koru-asiaa (en tiedä, kännykkään tai avaimenperäksi ne kai on tarkoitettu)

















ja paidan, maailman söpöimmän paidan tottavie! (Josta mulla ei piru vie ole vielä kuvaa >.<)


Ja tällaista kaikkea muuta mukavaa ostelin.
Kaksi mekkoa,























toisenkin hameen + topin






















Työviikkojen 1 ja 2 (eli lomaviikkojen 2 ja 3) välissä 17.-19.6 meninkin sitten Keravalle larppaamaan. Ja vaikka lupasin, että kerron tässä mitä siellä tapahtui, niin turha toivo, hähää~ Jos kiinnostaa, tulkaa kysymään henkilökohtaisesti. Kuvaa en ehkä uskalla laittaa kuitenkaan, en tiedä mitä ihmiset siitä ajattelisivat.
Mutta larppaus oli jotain aivan liian hienoa, koko peli sujui multa uskomattoman hyvin, enkä todellakaan malta odottaa heinäkuun viimeiseen viikonloppuun, että pääsen taas larppaamaan, tällä kertaa Pöytyälle.

Minun hahmon (Kishida Kyodan) aseet
 

















Vampaneesien kasvomaalit






















Larpin jälkeen jäin tehtaalle nukkumaan. Toisin sanoen, vietin sunnuntai-iltani ja su-ma yöni helvetin pelottavassa tehtaassa, yksin. Nääh, ihan okei se meni, mutta joku tosi random mies liikuskeli illalla yksin tehtaalla, ja sen jälkeen en uskaltanut enää päästää itestäni ääntä.
Tärkeetä.

Työviikkojen 2 ja 3 välissä eli 23.-26.6 taas oli juhannus, eli menin mummolaan, enkä ollu pitkään aikaan nauranut niin paljon kuin heti torstai-iltana.
Ja mummolassa mä saan usein olla ihan rauhassa, joten mä menin yläkertaan katsomaan Hyotenia. Joka muuten edelleen on maailman surullisin ja juonellisesti paras dorama ikinä.


Tässä viikonloppuna näin myös Elliä, sunnuntaina. Koska tulin mummolasta jo lauantaina, mietin että tässäpä on aikaa nähdä joku kaveri. Pikainen päättely, kenet haluan nähdä ja kuka sattuisi olemaan maisemissa. Ja sitten menin Ellin kanssa kaupunkiin, en mitenkään pitkäksi aikaa kaiken muun oheisen takia kyllä. Mutta silti.


Sitten loppui työt. Viikonloppuna 1.-3.7 katsottiin iskän kanssa ehkä viis leffaa, mukaan luettuna Robotin elämää ja Apocalypto. Ellu oli myös mun luona lauantaina, ja asiasta sovittiin perjantai-iltana suunnilleen näin:

"Doumooo~ Anata wa ie de? Ashita toka nichiyoubi ni watashi no uchi e kitai?"
"Haai uchi ni ite, ashita soko ni kite mo ii desu yo. Nanji ni kuru?"
"Juuni ji ni? Ku ji ni okiru x3 "

Koska Ellu on ainut ihminen jonka kanssa mä voin puhua japania, joten yritän pitää tollasta yleiskielitaitoo eed vähän yllä nyt kun ei oo niitä kurssejakaan ^^
Ennen Ellun tuloa katoin iskän kanssa taas jonkun leffan ja yhen jakson Pasilaa, ja hups, olin saanut vaatteet yöpuvun tilalle noin kaksi minuuttia ennen kun Ellu soitti ovikelloa.

Jossain tässä välissä olin jälleen pyörimässä Lafissa, ja sain ehkä maailman parhaan ficci-idean! Ja mä aloin toteuttaa heti, koska muuten mulla olis menny hermo. Ja nyt suunnittelu on jo tullu pätökseen, eli nyt pitäisi enää kirjoittaa. Ja mä oikeesti haluun kirjottaa tuon, koska mä haluan julkasta taas jotain..! Oon julkassut viimeksi joskus, en haluu ees tietää, syksyllä 2009.

5.7 näin Sofian. Ja sehän olikin hauska vierailu. Yritin puhua häntä mukaan larppiin, mutta loppujen lopuksi hän ei vielä uskaltanut ryhtyä tähän leikkiin, mikä on oikein ymmärrettävää, ei oo mikään maailman helpoin peli muutenkaan nyt tulossa :D

6.-8.7 olin sitten Kuopiossa. Näin vain yhtä kolmesta, koska kaksi muuta olivat jossain muualla tai vaikeassa tilanteessa.
Keskiviikkona katsottiin vähän sitä sun tätä, mm. Shokuraa, ja näin ohimennen jopa Tegoshin (sekä hyvin pienen että 21-vuotiaan version) koska oli jakso, missä kerrattiin mitä kaikkea sitä on kymmenen vuoden aikana tullut tehtyä.
On muuten tosi jännää, miten voi olla näin, että vaikka meillä kahdella on yhteinen kiinnostuksen kohde, silti tää kuopiolainen ei tykkää mistään siitä mistä mä tykkään. Mullahan on loistava tilanne koska tykkään kaikista ja voin kattoa mitä vaan, mutta kuvitelkaa tilanne, jos suostuisin kattomaan vain Tegoshi-related things...
Torstai oli erittäin vahvasti kimono-päivä. Aloitettiin aamulla katsomalla Ohoku (leffa joka kertoo käytännössä naisten pyörittämästä yhteiskunnasta, 1700-luvun Japanista, jossa jopa samuraiden keskuudessa kaikkein korkea-arvoisin henkilö on nainen[mikä on esim aivan hemmetin siistiä!])



Sitten katsottiin kaksi Shounentachia, Johnny's junioreiden tekemiä musikaaleja, ensin Kantou- ja sitten Kansai-versio. Ja niissäkin oli kimonoja. Ainakin alussa. Ja Tamalla oli erittäin vakuuttava pyssy.
Yhyy se Kantou versio oli ihan kamalan surullinen ja Tottsu on tosi kaunis ;---;

Uimassa käytiin, vesi oli niin lämmintä että hulluksi meinasin tulla. Mutta valitettavasti rannalle oli niin pitkä matka, että kengät alkoi tosissaan hiertää ja sain vielä kaupan päällisiksi auringonpistoksen, ja sitten oli uskomattoman kammottava olo aina iltaan asti.

Illalla iltalenkki. Ne on ehkä parasta näissä vierailuissa aina. Me vaan puhutaan, yleensä koulusta ja kirjottamisesta, lisää bändeistä, ja tällasissa tilanteissa mullakin on jopa lupa kertoa omia bändijuttujani ^^ Keskusteltiin mm. niiden juomistottumuksista, asumisesta, harrastuksista ja lemmikeistä (kaikki ne kun tuntuvat rakastavan lemmikkejään enemmän kuin mitään).



















Kaikissa kuvissa Tegoshi ja hänen koiransa Skull-kun,
söpöin koira ikinä~
















Perjantaina oli yhtä kuuma kun torstaina... Katsottiin doramaa nimeltä Unubore deka, se on hauska.



Ja 17:40 bussilla kotiin. Sain olla perjantaista sunnuntaihin yksin kotona, ja toissapäivänä olin mesessä ensimmäistä kertaa aika pirun pitkään aikaan.
Sunnuntaina olin kaupoilla äitin kanssa, ja ostin vielä yhden mekon (en oo ikinä ennen nähnyt noin täydellistä väriä) ja söpön hupparin.























Lomaa on nyt mennyt siis viis viikkoa, kotona oon ollut peräti puolitoista viikkoa. Kolme viikkoa meni Kellokoski/Järvenpää/Helsinki/Kerava osastolla, ja Konginkankaalla kävin välissä.
Loppupuoli lomasta menee myös reissatessa. Tiutau ja sitä odotellessa.

Tulipa pitkä merkintä. Nyt katson muumeja, jakson nimi on Taikurin taika~ Olisin aika onnellinen jos jatkossa ehtisin päivittää vähän useammin kuin kerran kuussa XD
Jännä, alotin tän kirjottamisen 9.7, mutta lopetan nyt 11.7
Tänään on Kato Shigeakin syntymäpäivä, joten onnitteluihin on hyvä lopettaa tämä viesti:

Kato Shigeaki - otanjoubi omedetou~!<33

1 kommentti:

  1. Hullun kiva toi vaaleenvihree mekko! Ja kivalta kuulostaa kuulumiset, kesätyökin vaikutti aika mukavalta. :0 Ja rahahan nyt on aina tervetullutta niin jos ei oo mitään hirveen raskasta ja siitä saa kohtuullisesti rahaa niin jee jee : DD

    Ja aijai mä niiiin haluan tulla ja kysellä sulta larpista aaaaa. Voi hitsi ehdittäisiinköhän me vielä nähdä kesällä? Pitää katsoa.

    VastaaPoista