neljäs vuosipäivä

Mun kaveri Vilma oli mun luona yötä nyt. Enkä muista millon viimeks me oltaisiin käytetty aikaa näin tehokkaasti. Me katsottiin kolme leffaa yhen lyhyen illan aikana hei, eikä me oltu juurikaan koneella, mikä on oikeesti aika yllättävää, koska meillä molemmilla tuppaa elämä olemaan koneella.
Me katottiin siis Madakaskar, Anastasia ja Monsterit oy.
Monsterien aikana kyllä pilkki ihan kiitettävästi, lopetettiin sen kattominen joskus puol kahelta yöllä sitten...

Me myös leivottiin, jotain vähänku mokkapaloja

Look how cute~
Me haluttiin leipoo jotain Koyan, Koyama Keiichiron synttäreitä varten, koska se mies onkin huomenna jo kypsät 27vee

Löysinpäs vanhan kuvan, se on ehkä 23 tai 24 tässä.

Että olkootkin että synttärit on vasta huomenna, mutta meillä meinas muutenkin loppua aika kesken, vaikka oltiin kuinka tehokkaita hyvänsä :'D

Aamulla sitten mä hyppäsin pesee mun hiukset ennen ku Vilma heräsi. Siinä sitten jälkeenpäin kirjotin/piirsin yhen A3:sen, mun otsahiukset leikattiin lennossa, hiukset laitettiin ja sitten otettiin kuva:

Tuo "I want you, I need you, I miss you, my love" on NEWSin biisistä Futari/130000000 no kiseki, "ichiokusanzenmanbun no futari no kiseki na no n i..."

(No nyt katkes ajatus . . . . . . . saatanan Dancin' in the secret...)
Niin, aivan.

Mä tosiaan osallistuin sellaseen NEWS-faniprojektiin. Mutta ylläripyllärizingelibingeli unohdin aikavyöhykkeet ja aikaerot, joten saatoin lähettää noi liian myöhään. Toivon, että ne ottaa noi mun vielä mukaan.
Tosiaan, Vilma otti musta ton kuvan sitä varten, ja torstaina Sofian luona sit tein sellasen kivan audion. Kun siinä "tehtävänannossa" sanottiin, että "halutaan audio, missä sanot omalla kielelläsi I LOVE NEWS". No, minähä tein sen. Jumalattomat suorituspaineet, mutta ei se mitään, mä vaan halusin, että ne sais suomen siihen mukaan. Joten nyt mä tosiaan toivon, että ne ottaa vielä noi mun mukaan siihen projektiin, muuten mä saatan vähän masentua, koska edellisen kerrankin kun yritin osallistua tällaseen faniprojektiin, se ei onnistunu, jokin feilas sillon täysin, enkä mä saanu omaa kuvaani siihen mukaan.


Mutta tiedättekös ihmiset, mitä tuo neljäs vuosipäivä tuossa otsikossa tarkoittaa?

Se tarkoittaa sitä, että tasan neljä vuotta sitten, 30.4.2007 pidettiin nelijäsenisen AnCafen viimeinen konsertti. Niiltä lähti kitaristi, Bou (josta olen puhunut jo aikaisemmin)

No, mitäpä siitä sanomaan. Ei oo mitään kamalampaa sydämensärkijää, kun tosi pieni ja tosi sulonen japanilaismies ja sen kolme kaveria, jotka itkee puoli tuntia, putkeen.

Mä ostin tuon live dvdn An Cafen virallisilta sivuilta, suoraan japanista, tosi pienestä paikasta, ei tietookaan englanninkielisistä teksteistä, mun oli vaan pakko saada tuo. Se mitä mä muistan, niin se makso vaan päälle neljäkymppii postikuluineen, plus se toimitettiin sillee neljässä päivässä, mikä oli melko saakelin nopeeta toimintaa.
Vuonna 2008, sujuvasti vähän päälle vuosi sen jälkeen kun Bou oli lähtenyt, ja mulla kävi tosi hyvä tuuri kun löysin sen, en tiiä onko sitä nykyään enää missään.

Siinä 2-levyllä on ekaks kolme biisiä, sitten sellanen pitkä MC. Miku, Kanon ja Teruki piti puheensa Bousta/Boulle, ja Bou tuli vielä sanoo viimeset sanansa. Muistan itkeneeni lähinnä sille, että nää miehetkin itki, on se nyt helvetin surullinen näky hei.

Tosiaan. Mä olen katsonut tuon liven viimeksi 2009 kesällä. 2009 kesä oli vielä sellaista aikaa, kun en tajunnut käytännössä sanaakaan japania. Liven puheosuudet on mulla menneet aina yli hilseen, mutta...
Nyt kun katsottiin, mä ymmärsin käytännössä täydellisesti mitä ne sano, ymmärsin vihdoin mille fanit nauro...
Ja kun niitten puheitten jälkeen ne soitti sellasen biisin kun Meguriaeta Kiseki, joka on valehtelematta Antikun kaunein laulu, niin jostain syystä ne piti sellanen minuutin, parin, tauon, ennen viimestä biisiä, Bonds ~kizuna~. Mä en ikinä ennen tätä päivää miettiny sitä tarkemmin, että miks. Mä oletin vaa... en tiiä, en mitään. Mut nyt kun mä katoin sitä... siis Teruki, rumpali, itki siinä välissä, fanit huusi koko ajan että "Teruki ganbare!!" ja vielä ennen kun Miku ilmotti viimesen biisin nimen, se kysy Terukilta jotain, että onko se kunnossa...

Mulle iski iha helvetilliset sympatiat siitä. On se nyt varmaa saatanan kivaa alottaa soittaa viimestä biisiä ikinä Boun kanssa, en mäkään haluis paukuttaa rumpuja tunteella kun miettii että se on siitä viimesestä biisistä kiinni, että paras ystävä lähtee bändistä...

Sussaatana. Mä oon niin onnellinen että mä katoin sen liven. Siis vaikka se on hirveetä itkeskelyä mulla viimeset puol tuntia, eikä kukaan haluu nähä mua sellasena, niin silti.

Nostalgia on yks ihanimmista tunteista ikinä. Siis mä kiitän jotain korkeempaa tahoa siitä, että mä löysin An Cafen uudestaan. Toi liven kattominen toi mulle kaikki vanhat muistot mieleen vielä selkeemmin, kun noista kuvista.